CHAPUIS FRÈRES / CHAPUIS & CHAPUIS - Romain & Jean-Guillaume Chapuis

Pommard, Burgundi, Ranska
Veljesten Romain ja Jean-Guillaumen juuret ovat Aloxe-Cortonin maaperässä, jossa heidän sukunsa on valmistanut viiniä vuosikymmeniä. Vuonna 2009 he perustivat oman tilan, Chapuis Frères’in. Tila sijaitsee Pommardissa ja tarhoja heillä on ympäri Burgundia.
Romain on viettänyt vuosia ulkomailla viininvalmistusta opetellen ja tutuksi ovat tulleet Libanon, Australia, Saksa sekä USA. Suurin vaikutin on kuitenkin ollut kolmen vuoden ajanjakso, jonka hän vietti Philippe Pacaletin opissa palatessaan kotiseuduille Burgundiin. Näiden kolmen vuoden aikana syntyi ajatus omasta tyylistä ja mukaan oli helppo suostutella veli Jean-Guillaume, joka toimi enologina sekä Burgundissa että Bordeauxissa.
Siinä missä veljesten Chapuis Frères kumartaa vahvasti klassiseen tyyliin, on vierelle perustettu sivuprojekti Chapuis et Chapuis, jossa fokus on vahvasti täysin luonnonmukaisesti valmistetuissa viineissä. Omien rypäleiden rinnalla osa rypäleistä hankitaan alueen tutuilta viljelijöiltä, jotka toimivat tarhoillaan samojen luomumetodien mukaan, millä perhetilalla toimitaan. Tarhatyön tärkeyttä ei jälleen voi tarpeeksi alleviivata näistä viineistä puhuessa. Viime vuosien huonojen sääolosuhteiden vuoksi rypäleitä on ostettu myös alueen rajojen ulkopuolelta.
Viinit tehtiin aiemmin Pommardin sydämessä pienessä kellarissa, joka itse asiassa aiemmin oli vanha keittiö Pommardin ensimmäisessä, 1200-luvulla rakennetussa linnassa. Sittemmin he rakensivat uuden kellarin, jossa tilaa itsensä toteuttamiselle on enemmän. Kellarityössä mennään aina luonnollisilla hiivakannoilla, ilman lisäyksiä tai suodatuksia ja rikkilisäystä veljekset eivät Chapuis et Chapuisin viineissään käytä lainkaan.