KRÁSNÁ HORA - Marek Vybiral

Vysočina, Moravia, Tšekki
Krásná Horan pieni viinitila sijaitsee aivan Slovakian rajan tuntumassa, Kaakkois-Tšekissä. Alueen parhaiten tunnettu viinialue on ehdottomasti Moravia, jonka laidalla sijaitsevat myös tilan tarhat ja viinilä. Suomeksi tilan nimi tarkoittaa kaunista vuoristoa, jonka ikiaikainen nimi juontaa juurensa alueen kumpuilevasta maastosta, joka hallitsee ympäröivää näkymää. Alueella on viljelty viiniä jo 1300-luvulla, jolloin ranskalaiset munkit istuttivat alueelle lukuisia tarhoja. Paikka ei valikoitunut sattuman kautta; etelä- ja lounasrinteet ovat suojassa kevätpakkasilta, maaperä on viljelyyn erinomaisesti soveltuvaa lössi- ja kalkkikivistä hiekkamaata sekä tarhojen yläpuolella on valtava tammimetsä. Ei ole myöskään sattumaa, että perinteisillä ranskalaisilla lajikkeilla, kuten pinot blancilla, pinot noirilla ja sauvignon blancilla on vahva edustus tilan viineissä.
Itse tila on perustettu 1960-luvulla, nykyisen isännän Marek Vybiralin isän toimesta. Tällöin valtaosa tarhoista elvytettiin ja myös uusia tarhoja istutettiin. Kokonaisuudessaan tilan tarhat levittäytyvät 7 hehtaarin alueelle ja tarhojen laitamilla sijaitsee myös perheen ikivanha viinilä, jota on vuosien saatossa kunnostettu ja laajennettu. Kaikki tarhat ovat sertifikoitua luomua, joita on hoidettu biodynaamisin menetelmin vuodesta 2015. Sato- ja sitä kautta myös tuotantomäärät ovat pieniä ja vuosittainen kokonaistuotanto on ainoastaan hiukan yli 30 000 pulloa. Tavoitteena onkin alusta saakka ollut tuottaa mahdollisimman puhtaita ja alueelle ominaisia viinejä, jonka elinehtona ovat myös rajoitetut sadot. Vuonna 2015 siirtyminen biodynaamiseen viljelyyn mahdollistaa entistä tarkkapiirteisemmän ja aluetta kunnioittavan tuotannon sekä antaa lisää ymmärrystä maaperästä ja tarhoista.
Kellarissa homma pyritään pitämään mahdollisimman vähällä interventiolla, seuraten vanhoja viininvalmistusmetodeja. Kypsytysjaksot ovat pitkiä ja valkoiset lajikkeet saavat rauhassa viihtyä hiivasakan päällä. Vaikka perheen vakaa uskomus onkin, että pääosa työstä tehdään tarhoilla niin vasta kellarissa niistä kuitenkin saadaan ulosmitattua täysi potentiaali. Mehun annetaan toimia itsenäisesti ja rauhassa puuttuen prosessiin vain kun se on tarpeellista. Vanhojen tynnyreiden lisäksi talo käyttää sementtitankkeja sekä terästä alkoholikäymiseen.