RAMÒN JANÈ VITICULTOR

Les Gynuoles, Penedes, Espanja
Ramón Janén viinitila sijaitsee vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, Les Gunyolesin viinialueella Garraf Massifin luonnonsuojelualueen kulmassa. Viinitila on perustettu vuonna 2017. Ennen tätä osa Ramónin viineistä pullotettiin hänen ja ystävänsä Toni Carbón yhteisprojektin, Mas Candín -nimen alla. Herrat halusivat yhteisprojektin rinnalla keskittyä muutamaan pullotukseen omilla nimillään, jossa he pääsevät jatkamaan sukutilojensa jalanjälkiä, tuoden niihin oman leimansa.
Molemmat herroista tulevat viininviljelijäsuvuista, joilla ei kuitenkaan ole aiemmin ollut omaa viinintuotantoa. Ramón rikkoikin suvun yli 500 vuoden perinteen juuri vuonna 2006, jolloin hän yhdessä vaimonsa Mercén ja Tonin kanssa vinifioivat pienen määrän xarel.loa ja pullottivat sen Mas Candín nimellä. Tätä ennen kaikki rypäleet olivat menneet suurille cavataloille. Samoin oli naapurin Tonín kotitilalla, jossa homma toimi samoin, joskin hieman pienemmässä mittakaavassa.
Ramón ja Toní tapasivat enologikoulussa ja yhteensattuma yhdisti kaverukset jälleen Burgundissa, missä molemmat olivat koulun jälkeen hakemassa oppia viininvalmistukseen. Kotiinpaluun myötä omien viinien pullottaminen alkoi kiinnostaa huomattavasti rypäleiden myyntiä enemmän ja ajatus yhteisestä tilasta sai kunnolla tuulta purjeisiin. Miehet sanovatkin, että vuosikymmenet 80- ja 90-luvulla ovat kadotettuja sukupolvia, jolloin rypäleistä maksettava hinta meni intohimon edelle.
Alkuun Mas Candín oma tuotanto oli tyyliltään täysin vastakohta siihen, mitä talo edustaa tänä päivänä. Oman rajallisen tietotaidon edessä he turvautuivat palkattuun enologiin, jonka ohjauksessa viinit olivat volyymisiä, täynnä alkoholia ja tammea – siis viinejä, joita oli helppoa tehdä alueella. Käännekohta tapahtui, kun Toní eksyi Loiren matkallaan La Dive Bouteille -natumessuille, jossa uusi uljas viinimaailma aukeni. Pikkuhiljaa siirryttiin täysin luomuviljelyyn ja kellarityötä muutettiin vähintäänkin yhtä radikaalisti aiemmasta. Vuonna 2012 ensimmäinen sulfiititon ja luomusertifikaatin omaava viini saatiin pulloon ja sillä tiellä ollaan edelleen. Siinä missä Mas Candí on ystävysten yhteisprojekti, tekee Toní kivenheiton päässä omaa nimeä kantavia viinejä, jotka ovat aina täysin sulfiittivapaita, pääpainon ollessa xarel.lossa.
Mas Candí käyttää tänä päivänä Ramónin perheen 50 hehtaarista noin viittä hehtaaria omien viinien valmistukseen. Kaikki viinit ovat biodynaamisia ja kellarityö on minimaalista. Cavaperinne elää rypäleiden kautta, macabeon, xarel.lon ja parelladan ollessa kolmikko joiden varaan valtaosa viineistä rakentuu. Samoin on Ramonin omassa tuotannossa, jossa kahden hehtaarin biodynkkytarhoilta poimitaan rypäleet hänen neljään viiniinsä. Perintö kupliviin on tullut äidinmaidosta ja näyttäytyykin Ramonin kuplivan tinc set ancestralin kautta. Tämän lisäksi hän tekee kahta suodattamatonta valkkaria ja yhtä punaista. Hiivasakkakypsytykset ovat lyhyitä ja ne toteutetaan sementissä. Tyylillisesti Ramónin viineissä on samaa puhtaan fressiä otetta, mistä Mas Candí on totuttu tuntemaan.