CASEBIANCHE - Elisabette & Pasquale Luoria

Casebianchen tilan historia ulottuu vuosikymmenien päähän, mutta nykymeininki on ehdottomasti se, mistä tila on tullut tunnetuksi. Elisabette Luorian isän vanheneminen 1990-luvun loppupuolella jätti tilan tulevaisuuden epävarmaksi, sillä silloin näytti siltä, ettei työlle löytyisi jatkajaa. Elisabette Luoria yhdessä miehensä Pasqualen kanssa päättivät hypätä kuitenkin tuntemattomaan ja edessä oli muutto Napolista pieneen Torchiaran kylään, Elisabetten lapsuuden maisemiin. Siirtyminen lähes tuntemattomaan viinimaailmaan tarjosi ammatillisten haasteiden lisäksi suuren muutoksen elämänlaatuun, jonka valintaa he eivät ole katuneet päivääkään. Muutos toki oli suuri, kun kolmilapsisen perheen arkkitehti-faija ja opetteja-äiti siirtyvät hektisestä kaupunkielämästä hoitamaan 14 hehtaarin maatalouskiinteistöä.

Tila sijaitsee Agropolin sisämaassa, jossa historian siipien havinaa on vaikka muille jakaa. Se on osa Magna Greciaa, joka oli kreikkalaisten asuttama alue 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Itse asiassa vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Casebianchesta Paestumin kylässä sijaitsevat Poseidonin ja Heran temppelit, jotka ovat yhtiä Italian tunnetuimpia arkeologisia kohteita. Näillä seuduilla yhteys viininviljelyyn ei ole sattumaa: ikivanhoissa artefakteissa ja maalauksissa on kuvattuna viininviljelyä ja nauttimista.

Pariskunnan kiinnostus viinejä kohtaan oli herännyt parikymmentä vuotta aiemmin, kun heidän tuttuvaperheensä muutti hoitamaan perittyä viinitilaa Pohjois-Italiaan. Tällöin ajatus omasta viinitilasta tuntui kuitenkin vielä kaukaiselta. Elisabette ja Pasquale kokevat, että viinitilan pyörittämisessä on kyseessä jotain paljon suurempaa kuin kiinnostuksesta viinejä ja sen valmistusta kohtaan. Kyse on jäljen jättämisestä ja perheyrityksen roolista, joka kantaa vuosikymmenien päähän. Tämä ajatus kirkkaana mielessä, oli selvää että viinien valmistuksen tulee olla ekologista ja rakentuneen kestävän kehityksen pohjalle. Tila siirtyikin samantien luomuviljelyyn, jossa on vahvasti mukana ajatus biodynaamisuudesta. Köynnöksiä suihkutetaan muun muassa kompostoinnista saatavalla uutteella ja köynnösten välissä kasvaa erilaisia palkokasveja, jotka ovat tuholaisille houkuttelevampia vaihtoehtoja viiniköynnösten sijaan.

Tarhoilla kasvaa fianoa, malvasiaa ja trebbianoa valkoisista ja barberaa, aglianicoa ja piedirossoa punaisista. Rypäleiden kerääminen aloitetaan elokuun puolessa välissä Fianosta ja se päättyy yleensä aglianicoon, joka kerätään lokakuun lopulla. Tyylillisesti viinit ovat raikkaita ja alkoholia on maltillisesti. Rypäleet kerätäänkin kypsinä, mutta yhtä tärkeää on säilyttää niiden luonnollinen hapokkuus. Kellarissa homma toimii painovoimalla ja modernin mailman viininvalmistuksessa kertovat ainoastaan muutama lämpötilakontrolloitu terästankki. Pariskunta puhuukin kellaristaan modernina autotallina. Suunnitelmissa on rakentaa uusi kellari jossain kohtaa, mutta toisaalta asialle ei ole kiire sillä kasvusuunnitelmia ei juuri ole. Homman nimi on kuitenkin se, ettei viineihin lisätä tai oteta pois mitään, johon nykyinen toimintaympäristö on varsin riittävä. Tuotantomäärät ovat valtaosassa viinejä vain joitakin tuhansia pulloja kokonaistuotannon pyöriessä 25 000 – 30 000 pullon välillä. Elisabetten ja Pasqualen sanotaan tekevän yhtiä alueensa rehellisimmistä viineistä ja maistettua niitä on tähän väittämään helppo yhtyä.